Kirjoitin vasta, että pitäisi yrittää nauttia jokaisesta hetkestä pienokaisen kanssa. Nyt olen kuitenkin todennut, niin kuin varmaan moni muukin, että se ei olekaan niin helppoa, kun vauvan itku ei ole juuri se asia, mistä hirveämmin nauttisi. Varsinkaan silloin, kun tuntuu ettei mikään auta ja kukaan ei ole auttamassa. Ja vielä yöllä, puuuh... Meillä ukkokullan ollessa töissä iltaviikolla, vietän oikeastaan "yksinhuoltajan" arkea. Koko viikko meneekin odotellessa, että viikonloppu tulisi ja saisi toisen käsiparin avuksi. Tulevana viikonloppuna ukkokulta kuitenkin pitää varpajaiset, eli taas yksi "yksinhuoltajapäivä" tiedossa, mutta onneksi vanhempani ovat tulossa meille. Molempien vanhemmat ja sisarukset asuvat muualla, joten aina heidän tulonsa tänne ja yleensäkin kaikki heiltä saatu apu on enemmän kuin tervetullut. Ei voi kun todeta, että pointsit niille, jotka hoitavat lapsensa aivan yksin!
Kun pienokainen itkee, meidän koiruus menee hänen viereensä istumaan ja tapittaa häntä. Ja saattaa pienen suukonkin antaa jos se vaikka auttaisi... Muutenkin koiruus tykkää makoilla pienokaisen vieressä. On se vaan niin hellyyttävä näky <3 Onneksi vauva-arkeen mahtuu muutakin kuin itkua, mutta juuri sitä kuunnelleena asia oli päälimäisenä mielessä. Nyt on niin mukavan hiljaista, että voisi itsekin yrittää välillä nukkua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti