keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Pikakuulumiset

Huhhuijaa tätä kiirettä! Kyllä on taas saanut lentää joka paikkaan eikä ole koneella tullut istuttua ties milloin viimeksi, mutta nyt tämä äiti on ihan rauhassa! Ukkokulta lähti nimittäin Viivin kanssa kahdestaan reissuun! Voi tätä hiljaisuutta ja kiireettömyyttä. Nautinto. Saa nukkua niin paljon kuin huvittaa ja saa rauhassa tehdä omia juttuja. Eilinen menikin kokonaan makoillessa ja televisiota tuijottaessa ja tänään sain olla koko päivän kaverin ja kummipoitsun kanssa. Vielä pitäisi vähän siivoilla ja perjantaina yllätys yllätys, lähdemme taas reissaamaan. Vaikka nautinkin tästä, reissaajia on kova ikävä koko ajan. Taisi pari kyyneltäkin päästä, kun auto lähti pihasta. Eikä asiaa auta, kun selailen Viivin kuvia kännykästä. Onneksi reissaajat tulevat huomenna takaisin kotiin! <3



Hiusten värikin on taas ehtinyt muuttua itselläni. Värjäsin hiukset samalla värillä kuin ennenkin, mutta jostain syystä väristä tuli ihan eri värinen kuin ennen. Hetken sitä katselin ja päätin vaihtaa värin takaisin tuttuun ja turvalliseen. Ei tosiaan nyt ollut rahaa mennä kampaajalle hiuksia värjäämään, joten pistin ukkokullan kauppaan värin ostoon. Tumma väri on helpompi kotivärjäyksien kannalta, kun tulos on yleensä sellainen kuin odottaakin. Vaalean kanssa tulos tosiaan saattaa olla yllätys, ainakin itselläni. Hiuksia on tullut värjäiltyä jo niin monesti ja väri on vaihtunut tiuhaankin tahtiin, että olisi jo pitänyt oppia, että lopputulos on lopulta tämä...

Sitten meidän neidin kuulumisia. Soseet on tosiaan nyt aloitettu ja yllättävän hyvin ovat maistuneet pienten irvistelyjen jälkeen. Neuvolassa sanottiinkin, että jos soseet vaan maistuvat niin antaa jo syödä niin paljon kuin maistuu. Tarkoitus oli tehdä soseita mahdollisimman paljon itse alusta asti, mutta reissaamisen takia todettiin helpommaksi ostaa nyt kaupasta. Lähipäivinä olisi myös tarkoitus siirtyi ratasistuimeen, koska Viivi ei enää meinaa viihtyä vaunukopassa. Hetken neiti malttaa makoilla ja ihmetellä siellä, mutta sitten iskee kiukku. Viivi on löytänyt varpaatkin, mutta ne eivät jaksa vielä oikein kiinnostaa. Niin ja Viivillä oli reissujen välissä 4kk neuvola ja lääkäri. Pituus on nyt 63cm, paino 6650g ja päänympärys 41cm.

"Reipas tyttä. Kasvu normaali. Iho siisti. Normaali neuvolaseuranta."
 
 
 
Jotain pientä uutta kotiinkin on tullut tässä kesän aikana, mutta niistä kuvia myöhemmin, kun kamera on ukkokullan matkassa. Koiruuskin tuijottaa tänne päin lelu vierellään, eli nyt pieni leikkihetki.
 

torstai 3. heinäkuuta 2014

Mietteitä ja kuulumisia

Viikonloppu taas lähestyy ja kassit pitäisi pakata taas vaihteeksi... Viime viikonloppuna saimme Viivin mummon ja papan kyläilemään ja pääsimmekin ukkokullan kanssa kahdestaan viettämään sitä laatuaikaa ja kavereiden kanssa vähän viihteelle. Tämä olikin itseasiassa ensimmäinen kerta Viivin syntymän jälkeen, kun yhdessä pääsimme kavereiden kanssa johonkin ja kyllä sitä jo vähän kaipasikin. Pakko myöntää, että ehtihän se ikäväkin silti tulla. Saimme myös vapaata Viivin hoitamisesta yöllä ja aamulla ja tietenkään en oikein osannut nukkua yötä kunnolla, kun Viivi ei ollut meidän kanssa. Tulevana lauantaina Viivi meneekin mummille ja ukille hoitoon, kun lähdemme ukkokullan kanssa synttärikemuihin!

Viivin hoitoon antaminen herättää vähän kaikenlaisia ajatuksia. Mielelläni kyllä annan Viivi hoitoon, mutta itselle tulee sellainen olo, etten voi antaa noin pientä vielä hoitoon. Eikä sen takia ettenkö luottaisi, että kaikki menee hyvin, vaan siksi, että se tekee minusta muka huonon äidin. Tiedän, eihän se näin ole. Harvoin edes missään käymme ja sen kerran kun pääsemme johonkin niin pitäisi osata siitäkin nauttia. Ja kun nuo mummot ja muut mielellään Viivin kanssa ovat niin miksi sitä ei heille hoitoon antaisi. Hekin kun niin harvoin Viiviä näkevät. Itsekin saa vähän rentoutua kavereiden seurassa, vaikka pakko myöntää, ettei tämä tällä hetkellä hirveän raskasta olekaan.

Viivi tosiaan antaa äidinkin levätä mukavasti, kun yöllä nukutaan tällä hetkellä se 7-12 tuntia putkeen. Tällä viikolla lyhkäsimmät unet ovat olleet sen 9 tuntia eikä öisin siis ole syöty ollenkaan. Päivisinkin Viivi on nukkunut 4-6 tunnin päikkäreitä. Ei siis voi valittaa, että ei saisi itse nukuttua yöllä tai ei saisi omaa aikaa päivisin. Kesän lopulla olisikin tarkoitus siirtää Viivi omaan huoneeseen, jos yöt menevät edelleen hyvin.

pullaposki <3

Aamuisin on ihana herätä toisen jokelteluun ja kun sängyn viereen menee, ensimmäiseksi saa ison hymyn. Viivi on niin kova liikkumaan nukkuessaan ettei koskaan tiedä miten päin neidin sieltä sängystä löytää. Silloin, kun ei nukuta, niin lähes koko ajan pitäisi olla seuraa tai muuten iskee kiukku. Ääntä tuosta tytöstä kyllä lähtee, joko on asioita kerrottavana tai sitten muuten vaan huudetaan ja vähän kiljutaan. Viivi seuraa kovasti leluja, tarttuu niihin ja tietenkin laittaa heti suuhun. Mahalleen Viivi kääntyi ensimmäisen kerran aika tarkkaan kolmen kuukauden iässä, aika harvoin sitä kuitenkin harrastaa. Viime viikonloppuna kuulimme myös ensimmäiset naurut, voi ihanuutta! <3 Nekin sai mummo aikaiseksi ja arvata vaan voi, kuinka usein sen jälkeen ollaan ukkokullan kanssa yritetty Viivi saada nauramaan. Aika heikolta näyttää...

 
 

Nyt vielä hetki television tuijottelua aivan yksin, ihan kiva :)