torstai 26. kesäkuuta 2014

Kuulumisia

Kohta on kesäkuu ohi, ja kohta huomaakin, että koko kesä on ohi! Meillä on nimittäin elokuun puoleen väliin  saakka joka viikonloppu jotakin. On häitä, ristiäisiä, rippujuhlia, synttäreitä... Mutta elokuussa lähdemmekin kaveripariskunnan kanssa vähän lomailemaan, sitä voisi melkein kutsua "yhteiseksi häämatkaksi". Sitä odotellessa :)

Sitten ne kuulumiset... Juhannuksestakin selvittiin, ainakin jotenkin. Ei nimittäin tehnyt ollenkaan hyvää tälle laihdutusprojektille. Tuli syötyä herkkuja, herkkuja ja vähän lisää herkkuja. Ja liikkuminen jäi kokonaan. Alun perin ajattelinkin, että juhannuksena saa herkutella, mutta nyt kyllä meni vähän överiksi. No sitten ajattelin, että juhannuksen jälkeen projekti jatkuu entistäkin tehokkaammin, mutta mitä vielä, nyt ollaan flunssassa. Nyt ei edes jaksa ajatella koko projektia... Kunhan tästä parannutaan niin sitten! Tämän parin viikon aikana välillä on tuntunut, että miksi edes yrittää laihtua, kun ei se kuitenkaan onnistu. Ja tässä tulee taas hyviin esille se kuinka malttamaton ihminen voi olla! Tuloksia pitäisi näkyä yhdessä yössä, vaikka todellakin tiedän ettei se nyt ihan niin mene. Välillä taas intoa on riittänyt ja lisää potkua persuksille on saanut lukemalla toisten laihdutusprojekteista. Kyllähän miunkin on pystyttävä siihen, jos muutkin pystyy! Eniten hankaluuksia tuottaa tuo sapuska, kun on tällainen ruuasta nautiskelija. Yllättävän hyvin olen kuitenkin pystynyt välttämään herkkuja ja vähentämään hiilareita. Edelleen jos juhannusta ei lasketa... Liikuntakin maittaa hyvin, mutta ei ehkä tule liikuttua täydellä teholla. Pitäisi antaa itsestä nyt enemmän irti!

Sitten vähän Viivin kuulumisia. Viivi oli myös flunssassa parisen viikkoa, nyt onneksi alkaa olla flunssa selätetty. Neuvolassakin on taas käyty ja nyt on rokotteetkin saatu. Lupa annettiin soseidenkin aloittamiseen, jos tuntuu ettei maito enää riitä. Ja sitten Viivin mitat, eli neidillä on nyt pituutta 60cm, painoa 5920g ja päänympärys on 40cm.
 
"Upea tyttö. Kasvaa hyvin. Hieman nuhainen. Muuten ok."

Upea tyttö, kyllä <3


 

torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannnusta!

Noniin... Lähdemme huomenna juhannuksen viettoon ja sieltä palattuamme kerron meidän kuulumisia ja miten oma laihdutusprojektini etenee. Voin jo sen verran paljastaa ettei hyvältä näytä... Eikä tämä juhannus ainakaan auta asiaa.

Mutta nyt kone kiinni ja nukkumaan, huomenna otetaankin rennosti <3

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kolme kuukautta

Meidän Viivi täytti tänään 3 kuukautta! Neidillä on jatkuvasti tarinoita kerrottavana ja niiden välissä on kiva välillä kiljastakin. Sylissä ei ole enää kiva makoilla, vaan pystyssä pitäisi saada olla koko ajan. Niinhän ne isot tytöt onkin! Nyrkit on suussa vähän väliä ja niitä on mukava lutsutella. Parille lempilelulle hymyillään aina ja niitä on kiva vähän hypistellä. Mutta parasta on makoilla Retun viekussa, voi ihanuutta <3 

 

 
Johonkin rytmiin kun ehtii tottua, niin se muuttuu. Nykyään päivisin meillä nukutaan yhdet pitkät päikkärit ja lyhkäsiä unia muutamia kertoja. Yöllä nukutaan vaihtelevasti, välillä 5 tuntia putkeen ja välillä taas 10 tuntia. Emme ole ukkokullan kanssa oikein aamuihmisiä ja parina aamuna ollaankin nukuttu koko porukka klo 10 asti, jes!
 

Niin se meidän pienokainen vaan oppii koko ajan uutta, neiti aurinkoinen <3

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Uusi viikko ja uudet kujeet

... Tosiaankin uudet kujeet, nimittäin nyt ihan aikuisten oikeesti alkoi tämän äitin laihis! Tai ainakin jonkinlainen sellainen... Meillä on nimittäin ukkokullan kanssa kisa menossa, eli kumpi laihduttaa enemmän elokuun ensimmäiseen viikonloppuun mennessä, saa hän omaa aikaa ja päättää mitä tehdään koko viikonlopun ajan! Mie niin voitan tän! Ihan vain sen takia etten voi hävitä ukkokullalle. Olisin ollut ehkä enemmän innoissaan, jos "palkintona" olisi ollut vaikka toisen hemmottelu koko viikonlopun ajan, mutta ihan hyvä tämäkin, koska ukkokulta harvoin innostuu ideoistani.

Huomasi kyllä heti ettei ole tullut liikuttua vähään aikaan, koska pelkästään pelattuani wiillä yhtä tanssipeliä, paikat ovat jo hieman kipeinä. No mutta, tästä se lähtee! Nyt olenkin sitä pelaillut monesti päivässä, silloin kun se Viiville sopii. Lenkkejäkin pitää pidentää ja jos vaikka vähän kuntopyörälläkin malttaisi ajella. Kovat on suunnitelmat! Salille meno ei oikein houkuttele jo senkin takia, kun valitettavasti tulee mietittyä ettei sinne tämän näköisenä kehtaa mennä. Tiedän, ei pitäisi noin ajatella, mutta minkäs sille mahtaa... Eihän sitä tiedä, jos sinnekin vielä eksyisin kuitenkin.

Sitten vielä se ruoka... Olen yrittänyt nyt katsoa mitä syön, miten usein ja miten paljon. Herkut ajattelin jättää kokonaan pois, tai no, viikonloppuisin saan jonkun pienen suklaapatukan nauttia! Ei viikonlopusta voi nauttia ilman pientä herkkuhetkeä... Ainakaan vielä ei tunnu mitenkään vaikealta (johan tässä on hurjat kaksi päivää kohta mennyt) ja intoa riittää kovin ainakin vielä ja todella toivon ettei se lopu ensimmäisen viikon jälkeen.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Hiljaista pitelee...

Nyt on koneella oleminen jäänyt todella vähäiseksi... Kesä näköjään tekee ihmeitä. Olimme myös reissussa viikon verran, mikä oli osa syy täällä vallitsevaan hiljaisuuteen. Kesällä tulee olemaan muutenkin niin paljon enemmän menoja, että saa melkein kalenteri kädessä kulkea.

Ajattelin, että reissun aikana ei tarvitse tuijottaa koko ajan kelloa, mutta niinhän siinä taas kävi. Joka paikkaan piti ehtiä, mutta siltikään ei taaskaan ehtinyt nähdä kaikkia keitä oli tarkoitus. Surku! Illat vietimme mökillä grillaillen ja saunoen. Parasta <3


Pääsin pitkästä aikaa ostelemaan kotiinkin jotain uutta. Ruokailuhuone sai vähän lisää tekstiilejä, kun siellä oli jotenkin ankean näköistä. Nyt näyttää jo vähän paremmalta.




Ruokailuhuone sai siis uudet verhot, pari kaitaliinaa, tabletteja ja istuintyynyjä. Myös olohuoneeseen löysin uudet verhot ja tyynynpäällisen ja keittiöön verhot ja keittiöpyyhkeitä. Niitä en vain vielä ole jaksanut laittaa...

Tässä siis hyvinkin pikaiset kuulumiset, nyt täytyy taas joutua perinteiseen tapaan television ääreen näin perjantain kunniaksi!