Lipastohässäkkää siirsimme lähemmäs ikkunaseinää ettei se ole aivan penkissä kiinni. Itse ainakin tykkään enemmän tuosta penkistä ruokailuhuoneessa kuin siitä rottinkituolista. Ja kyllä, karvakamut katselee siitä mitä ulkona tapahtuu ja makoilevat mielellään taljan päällä. Kannatti siis ostaa! Meidän molempien mielestä huone kaipaisi vielä jotakin, mutta kun ei oikein tiedetä että mitä. Ukkokulta ehdotti jo jotakin, mutta parempi kun jättää nuo sisustushommat muille...
Sitten vähän viikonlopun kuulumisia... Ilma on ollut viikonlopun mitä ihanin ja eilen päätimmekin lähteä kaupungille vähän käppäilemään ja nauttimaan hyvästä ruuasta. Viivikin onneksi nukkui koko sen ajan kun olimme syömässä niin saimme kerrankin rauhassa nautiskella ruuasta. Yleensä nimittäin käy niin, että kun olemme käymässä syömään, Viivi päättääkin toisin. Itse olisin viihtynyt kaupungilla pidempääkin, mutta jollain oli taas kiirus kotiin... Kotiin päästyämme kävimme pihahommiin, että saataisiin joskus sekin kesäkuntoon. Miten paljon lehtiä mahtuukaan yhteen pihaan, huoh. Mutta mikäs tuolla pihalla ollessa! Illalla olikin sitten taas perinteisesti pienten viikonloppuherkkujen ja elokuvan vuoro. Ihana lauantai <3
Tänään oli vuorossa kuistin siivous ja vihdoin sieltäkin on kaikki romut pois! Kuisti on nimittäin toiminut muutosta asti vähän niin kuin varastona ja omana pikku kaatopaikkana. Nyt siellä on ruokailuhuoneessa ollut rottinkituoli ja pieni sivupöytä. Kuisti pitäisi vielä maalata, mutta se tapahtuu sitten kesällä. Tänään jatkui myös pihan ja terassin laitto ja pikkuhiljaa nekin alkavat olla kunnossa. Oi että kun odotan jo, että pääsee laittamaan kukkia terassia koristamaan. Kesä, tule jo!
Nyt kutsuu sauna. Näihin tunnelmiin <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti