maanantai 18. elokuuta 2014

Neuvolaa ja kuulumisia

Viivi täytti viikko sitten viisi kuukautta ja pakko taas vain todeta, että miten aika voi mennä näin nopeasti?! Sitä on tullut toitotettua ihan jatkuvasti Viivin syntymän jälkeen ja tulen jatkossakin toitottamaan. Silti kuitenkin koko ajan odotan, että Viivi kasvaa. Varmaan siksi, koska odotan niitä hetkiä, kun Viivi on kädet ojossa ja sanoo hymy huulilla "äiti" <3. Ja pakko myöntää, että pieni paniikkikin meinasi iskeä äitiyslomasta. Enää neljä kuukautta jäljellä! Oi voi... Yritän koko ajan olla miettimättä, että mitäs kun se loppuu. Aikaisemmin pohdiskelinkin eri vaihtoehtoja, mutta ei jaksa murehtia asiaa koko aikaa. Aika näyttää.

Mutta nyt tähän hetkeen. Nykyään mahallaan viihdytään paljon paremmin ja mahalleen pitääkin päästä kääntymään koko ajan. Viivi sai uuden lelun, mikä on ollut kovassa käytössä.




Eteenpäinkin kovasti jo yritetään ja ehkä vähän eteenpäin on päästykin pienten voimahuutojen kanssa. Tutti saadaan laitettua suuhun hyvin jo itse, mutta sitä ei aina tiedä miten päin se siellä on. Päristeleminen ruoka suussa on myös oikein kivaa jonkun mielestä... Ei jotenkin osannut odottaa tai edes ajatella, mitä kaikkea Viivi oppii tässä ajassa. Odotin Viivin olevan se pieni nyytti pidemmän aikaa, mutta ei ole ei. Tästä päästääkin neuvolakäyntiin ja niihin Viivin tämän hetkisiin mittoihin: painoa on 7740g, pituutta 66cm ja päänympärys 42,5cm. Onhan neiti jo aikamoinen pötkö <3

"Upea tyttö. Kasvaa hyvin. Liha, riisi, kaura saa alkaa. Kaikki on kunnossa."

Reidet <3

Nyt on siis puuro ja liha aloitettu ja hyvin nekin näyttävät maistuvan. Tällä hetkellä Viivi syö päivän aikana pari kertaa sosetta ja illan suulla puuroa. Maitomäärät alkoivat olemaan iltaisin jotain ihan järkyttävää, että oli selvää antaa iltaisinkin muutakin kuin maitoa. Lupa saatiinkin antaa sosetta vaikka kuusikin kertaa päivässä ja edelleen kerralla niin paljon kuin vain syö. Ei nyt kuitenkaan ihan niin montaa kertaa anneta... Öisinkin nukutaan taas hyvin, kun iltaisin saa masun täyteen puurosta. Meillä oli hetken aikaa sellainen vaihe, että Viivi kävikin nukkumaan iltaisin vasta klo 23 aikoihin ja silti saatettiin herätä jo klo 5. Ei Viivin tapaista ollenkaan. Onneksi saatiin rytmiä muutettua ja nyt Viivi käy nukkumaan klo 20-22 välillä ja nukkuu putkeen yleensä 10-12 tuntia ja välillä meidän välissä vielä tunnin tai pari.





Lopuksi vielä äidin kuulumiset, niissä ei kyllä ole paljoa kerrottavaa. Meidän laihiskisakin oli ja meni ja ei ole varmaan vaikea arvata miten siinä kävi, kun en ole asiasta mitään maininnut. Laihdutus tosiaan alkoi hyvin ja kesti sen pari viikkoa, mutta siihen se sitten jäikin. Meillä kummallakaan ei vain ollut tarpeeksi intoa eikä itsekuria olla herkuttelematta kesän ja reissujen takia. Nyt kuitenkin intoa taas riittää ja todellakin yritän saada tuloksia aikaan (kunhan saan nämä loput juustonaksut mupellettua). Hitaasti, mutta varmasti...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti