keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Uutta olohuoneessa osa 2

Flunssaista keskiviikkoa! Meillä tosiaan taas ollaan flunssassa. Itselläni ja ukkokullalla on vasta flunssan poikasta, mutta Viivi on ollut flunssassa sunnuntaista asti. Pari yötä onkin siksi mennyt melkeestään valvoessa. Toivottavasti flunssa helpottaa, koska huomenna pitäisi lähteä Viivin ja koiruuden kanssa viikonlopuksi vanhemmilleni, koska ukkokulta lähtee vähän reissailemaan. Kiva on lähteä, mutta pakkaaminen on niin inhottavaa puuhaa, kun kaikki mahdollinen pitäisi muistaa ottaa mukaan. Ja tavaroiden pakkaaminen ja niiden roudaaminen autoon ei tapahdukkaan ihan hetkessä. Sitä onkin tiedossa vielä tänä iltana...

Ai niin on ihan unohtunut hehkuttaa, että Viiville puhkesi ensimmäinen hammas vähän aikaa sitten! Kyllä sitä odotettiinkin! Pistin lähes kaiken mahdollisen poikkeavan käytöksen hampaan tulon piikkiin ja sieltähän se tuli. Taidetiin melkein hyppiä riemusta, kun huomattiin se... Saa sitä vähän innostua :) Viivi on myös alkanut konttaamaan, tai no, enemmänkin liukumaan taaksepäin konttausasennossa. Kyllä siitä vielä eteenpäinkin lähdetään ;)

No mutta, sitten vähän sisustelua. Vihdoin sain uudistetusta olohuoneestakin napsittua kuvia. Täytyy kyllä sanoa, että tykkään uudesta järjestyksestä kovin! Olohuone tuntui heti paljon isommalta ja mikä parasta, toisen sohvan myötä saatiin lisää löhöilytilaa.






Siirsimme siis tuon vanhan sohvan toiselle seinälle ja uusi sohva laitettiin ikkunan alle. Se on meidän Retun sohva nykyisin, koska se sotkee ja pilaa nuo selkätyynyt niin helposti. Niin kuin näkyy... Sohvan lisäksi tuo mustanruskea hylly, sohvan tyynynpäälliset ja säilytyslaatikot ja korit ovat Ikeasta ostettu viime reissulla. Hyllyssä oleva valaisin oli aikaisemmin ruokailuhuoneessa olleessa valkoisessa hyllyssä. Rottinkiarkku oli aikaisemmin jemmassa yläkerrassa ja nyt se löysi paikkansa sohvien välistä nurkasta. Ja ja ja, verhotangossa roikkuva valaisinhässäkkä löytyi Tokmannista. Tuommoista olen etsinyt jo pidemmän aikaa ja se tulikin vastaan ihan sattumalta.

Sitten vielä pari kuvaa, joista näkyy missä kaikki tavarat on säilössä ja telkun uusi paikka. Näin jossakin ohjelmassa rintamamiestalon, missä oli järjestys juuri tällainen ja siitähän se ajatus sitten lähti. Ja halusimme muutenkin lisää sitä löhöilytilaa. Ihmettelimmekin, miksi emme aikaisemmin olleet tätä tajunneet! Ongelmaksi kuitenkin tuli tuon seinän pituus, jossa televisio nyt on. Ei nimittäin meinannut löytyä millään mitään mikä mahtuisi siihen. Ja tuo olikin ainut mikä miellytti silmää ja mahtui juuri ja juuri siihen. Kalusteet ovat tosiaan sieltä Ikeasta ja ovat BESTÅ- sarjaa. Ovet ovat VASSBO nimisiä. Noi olivat kyllä täydellinen löytö, koska noita "runkoja" (mikä se oikea sana on?) oli monen kokoisia ja niihin sai itse valita ovet. Eli sai itse rakentaa mieluisen kokonaisuuden. Olisimme kuitenkin halunneet yhtenäisempi kokonaisuus siten, että oviaukon yläpuolellakin olisi ollut hyllyjä/kaappeja, mutta se ei onnistunut mitenkään.



Tajusin muuten tuossa äsken näitä kuvia katsellessa, että meillähän on suurin osa kalusteista ja muistakin tavaroista Ikeasta. Ooohhoh :D Meillähän on kuin jokin Ikea-koti. Noh, en voi ainakaan väittää ettenkö tykkäisi Ikeassa käydä ;) Ja sinne pitäisi taas kohta suunnata uuden sängyn ostoon! Nyt kuitenkin vielä sitä pakkailua, että pääsemme lähtemään heti aamusta liikenteeseen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti