Mietteitä ja kuulumisia

Viikonloppu taas lähestyy ja kassit pitäisi pakata taas vaihteeksi... Viime viikonloppuna saimme Viivin mummon ja papan kyläilemään ja pääsimmekin ukkokullan kanssa kahdestaan viettämään sitä laatuaikaa ja kavereiden kanssa vähän viihteelle. Tämä olikin itseasiassa ensimmäinen kerta Viivin syntymän jälkeen, kun yhdessä pääsimme kavereiden kanssa johonkin ja kyllä sitä jo vähän kaipasikin. Pakko myöntää, että ehtihän se ikäväkin silti tulla. Saimme myös vapaata Viivin hoitamisesta yöllä ja aamulla ja tietenkään en oikein osannut nukkua yötä kunnolla, kun Viivi ei ollut meidän kanssa. Tulevana lauantaina Viivi meneekin mummille ja ukille hoitoon, kun lähdemme ukkokullan kanssa synttärikemuihin!

Viivin hoitoon antaminen herättää vähän kaikenlaisia ajatuksia. Mielelläni kyllä annan Viivi hoitoon, mutta itselle tulee sellainen olo, etten voi antaa noin pientä vielä hoitoon. Eikä sen takia ettenkö luottaisi, että kaikki menee hyvin, vaan siksi, että se tekee minusta muka huonon äidin. Tiedän, eihän se näin ole. Harvoin edes missään käymme ja sen kerran kun pääsemme johonkin niin pitäisi osata siitäkin nauttia. Ja kun nuo mummot ja muut mielellään Viivin kanssa ovat niin miksi sitä ei heille hoitoon antaisi. Hekin kun niin harvoin Viiviä näkevät. Itsekin saa vähän rentoutua kavereiden seurassa, vaikka pakko myöntää, ettei tämä tällä hetkellä hirveän raskasta olekaan.

Viivi tosiaan antaa äidinkin levätä mukavasti, kun yöllä nukutaan tällä hetkellä se 7-12 tuntia putkeen. Tällä viikolla lyhkäsimmät unet ovat olleet sen 9 tuntia eikä öisin siis ole syöty ollenkaan. Päivisinkin Viivi on nukkunut 4-6 tunnin päikkäreitä. Ei siis voi valittaa, että ei saisi itse nukuttua yöllä tai ei saisi omaa aikaa päivisin. Kesän lopulla olisikin tarkoitus siirtää Viivi omaan huoneeseen, jos yöt menevät edelleen hyvin.

pullaposki <3

Aamuisin on ihana herätä toisen jokelteluun ja kun sängyn viereen menee, ensimmäiseksi saa ison hymyn. Viivi on niin kova liikkumaan nukkuessaan ettei koskaan tiedä miten päin neidin sieltä sängystä löytää. Silloin, kun ei nukuta, niin lähes koko ajan pitäisi olla seuraa tai muuten iskee kiukku. Ääntä tuosta tytöstä kyllä lähtee, joko on asioita kerrottavana tai sitten muuten vaan huudetaan ja vähän kiljutaan. Viivi seuraa kovasti leluja, tarttuu niihin ja tietenkin laittaa heti suuhun. Mahalleen Viivi kääntyi ensimmäisen kerran aika tarkkaan kolmen kuukauden iässä, aika harvoin sitä kuitenkin harrastaa. Viime viikonloppuna kuulimme myös ensimmäiset naurut, voi ihanuutta! <3 Nekin sai mummo aikaiseksi ja arvata vaan voi, kuinka usein sen jälkeen ollaan ukkokullan kanssa yritetty Viivi saada nauramaan. Aika heikolta näyttää...

 

 

Nyt vielä hetki television tuijottelua aivan yksin, ihan kiva :)